Linnanmäellä kummitalosta otettu kuva kertoo jotain sekä työ- että remonttifiiliksistä: elämän sävyt ovat upeita, mutta tuntuu, että joitakin luukkuja pitäisi sulkea.

Kun työt ja opinnot ovat taas käynnistyneet kunnolla, huomaan ajankäyttöni olevan taas kaaoksessa: kaikki aika tuntuu menevän opetuksen valmisteluun, ohjaukseen ja palavereihin sekä niistä seuraavien projektien tekemiseen. Miksi tämä yllättää joka vuosi, vaikka kuvittelee viisastuneensa? Viikottaiset matkatyöt eivät helpota työn organisointia: viime viikolla oli lähtä Kokkolaan aamulla klo 4, ensi viikolla matkataan Lahteen. Nyt pitäisi taas siis ryhtyä priorisoimaan: mikä on todella merkityksellistä työn hoitamisen ja itsen näkökulmasta? Tämänhän pitäisi olla yksinkertaista, kun (työ)elämä on jouluun asti tarkasti suunniteltu. Mutta arki on silti aina arvaamaton ja asiat vievät aina enemmän aikaa kuin niihin on almanakassa tilaa. Mutta työ on - luojan kiitos - mielenkiintoista. Mutta niin ovat myös opinnot: lopputyö olisi hienoa saada kirjoitettua, mutta mistä aika ja tila?

Remontti kotona etenee vitkaan, mutta etenee silti. Tänä viikonloppuna käännettiin iso perenpenkki ja anoppilan väki tuli 500 kilometrin takaa tuomaan kukkasipuleita. Tupa oli täynnä yövieraita eli neljälle piti löytyä majoitus kolmihenkisen perheemme lisäksi. Pihalaatoitusta valmisteltiin, alkuviikosta tulee pihakiviä 120 neliötä ja sitten pannaan hihat heilumaan.Kylpyhuoneremontti etenee toivottavasti ensi viikolla ja saadaan suihku - ja ehkä jouluksi sauna? Myös Salli-sisko piipahti Turusta miehensä Jörnin kanssa, Salli matkaa ensi viikolla kahdeksi viikoksi New Yorkiin kuluttamaan vuorotteluvapaataan ja rauhoittumaan - mielenkiintoinen paikkavalinta siihen.

Syksy pimenee luvattoman nopeasti ja valoisa, toimintaa inspiroiva aika typistyy päivä päivältä. On siis joko napsittava pillereitä tai tehostettava valveillaoloajan aktiviteetteja. Onkohan kenelläkään muulla näitä ajankäytön ongelmia? Kollega Irmeli sanoo, että "aikaa on aina riittävästi". Miten ihmeessä se ratkoo näitä samoja ongelmia...

Viime viikolla tuli mukava opiskelijaryhmä aloittamaan opeopintoja, mutta muuten viikkoa ja varsinkin viikonloppua varjosti särkevä hammas. Uskoni ja luottamukseni kunnalliseen hammashoitoon meinaa horjua, sillä olen käynyt päivystävällä jo kolme kertaa eikä kovasti ole helpotusta tiedossa. Huomenna matkaan Suomen Turkuun työkeikalle ja kokenut hammaslääkäri kirjoitti minulle viimein vähän tujumpaa särkylääkettä ja totesi, että hammas on halki. On vähän kuin lähtisi pää halki kouluttamaan.

Niinpä viikonloppuna remppatyömaa seisoi, minä kävelin yökaudet pidellen poskea ja helpottavina hetkinä kävin Roin kanssa pyörailemässä, Simo kun oli Vierumäellä valmentajakoulutuksessa (singahteli sunnuntaina kotiin kumipallon lailla). Olisi pitänyt maalata taloa vielä toiseen kertaan, mutta säryltä en pystynyt. Pari seinää on vielä maalaamatta toisikertaan, mahtaako ilmoja riittää...

Vanha rakas 60-luvun kuplani, joka lepää Pohjanmaalla tallessa pellit kunnossa. Kupla oli ensimmäinen autoni, Villa Walakia on ensimmäinen taloni. Mistäköhän tuo viehtymys 60-lukulaisiin juontuu?

Tervehdys, postmoderni sosiaalinen verkko!

Kiitos uuden kollegani Heli Kinnusen osasin luoda ensimmäisen blogini ja tulevaisuus näyttää, jaksanko kirjoittaa ja kuvata - dokumentoida - tänne elämääni. En ole nimittäin koskaan jaksanut kirjoittaa päiväkirjaa, mutta ehkä tällainen yhteistoiminnallinen, vuorovaikutteinen tapa ruokkii vanhaa exhiipparia paremmin.

Villa Walakia on Jyväskylän Säynätsalon Muuratsalossa sijaitseva meille uusi koti, joka on peräisin 60-luvulta ja jonka meidän perhe osti juhannuksena 2006 ja jonne muutimme asumaan remontin keskelle vappuna 2007. Rajatila taas viittaa työpaikkaani Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatilliseen opettajakorkeakouluun, jossa olen ollut töissä vuodesta 1991.

Tavataan!

Käpätti